Solaris - Stanislaw Lem

Arvio: 4/5

Solaris on kuvaus kahden erilaisen olennon kohtaamisesta ja näiden pyrkimyksistä keskinäiseen kommunikaatioon. Solaris on elävä meri, suunnaton olento, joka peittää kahta aurinkoa kiertävää kaukaista planeettaa ja jota tutkijat ovat ihmetelleet jo vuosisadan. Kris Kelvin on omistanut elämänsä Solarikselle. Tarina alkaa hänen saapuessaan Solariksen peittämän planeetan ilmakehään sijoitetulle avaruusasemalle. Kelvin havaitsee nopeasti, ettei Solariksen tutkiminen ole vain meren objektiivista tarkastelua vaan toiseen elävään olentoon tutustumista. Se on myös matka tiedostamattomaan, asioihin, joita hän on tuskin myöntänyt itselleenkään.

Istahdin karkearakeiselle, halkeilleelle rannalle; helikopteri oli parin askeleen päässä takanani. Raskas musta laine syöksähti rannan reunan yli ja alkoi levitä, ei mustana vaan likaisen vihreänä. Se jätti jälkeensä tahmeita puroja, jotka valuivat kiemurrellen takaisin meren. Menin lähemmäksi, ja seuraavan laineen tullessa ojensin käteni. Se mikä seurasi oli uskollinen kopio ilmiöstä, joka oli pantu merkille ja analysoitu jo vuosisata sitten: aalto epäröi, vetäytyi ja ympäröi sitten käteni koskematta siihen niin että ohut ilmakerros erotti käsineen peittämän käteni meriplasmasta, joka äsken oli ollut vesimäistä ja oli nyt muuttunut kiinteydeltään lihan kaltaiseksi.

KAKSI SYYTÄ LUKEA TÄMÄ KIRJA:

1. Mystiikka

Minulle lukijana tärkeää on se, että kaikkea ei selitetä ja pureskella valmiiksi vaan tilaa jää omalle mielikuvitukselle ja ajatustyölle. Solariksen loppu avasi mahdollisuuksia monille tulkinnoille. Kaikkiin kirjan implisiittisesti esittämiin kysymyksiin lienee myös mahdotonkin vastata: Mikä on maailmankaikkeus? Onko olemassa elämää, joka on tälläkin hetkellä silmiemme edessä, mutta jota emme kuitenkaan pysty näkemään? Tuomitsemmeko kaiken, minkä kanssa emme pysty kommunikoimaan tai mitä emme pysty ymmärtämään? Mitä on inhimillinen olemassaolo? Entä jumalallinen?

2. Vieras, kiehtova maisema

Solaris sisältää kymmeniä sivuja uskomattoman tarkkaa kuvausta maisemista ja asioista, joita ei ole olemassakaan:

Ylhäältä katsoen mimoidi muistuttaa kaupunkia – harha jonka saa aikaan sisäisenen pakkomme nähdä kaikessa sitä minkä tunnemme. Kun taivas on kirkas, kalvomaisten paaluaitojen ympäröimät polyyppiryhmistä muodostuneet taipuisat muodot peittää kimmeltävä usva. Ensimmäinen auringon edestä kulkeva pilvi herättää mimoidin. Kaikista ulkonemista puhkeaa äkkiä uusia versoja, ja sitten polyyppimassa alkaa erittää paksua kalvoa, joka laajenee, pöhöttyy, muuttaa väriään ja parin minuutin kuluttua on muuttunut äskeisen pilven hämmästyttävän taidokkaaksi jäljitelmäksi.

Muita ajatuksia:

Syy sille, miksi annoin kirjalle (kenties hieman uhmaavasti) vain neljä tähteä, on se, että vaikuttavuudestaan huolimatta tarina ei temmannut minua ehdoitta mukaansa. Kauneudestaan huolimatta kuvailu oli välillä jopa hieman puuduttavaa ja vei liikaa tilaa itse juonelta. Aloitin Solariksen lukemisen vuoden 2012 helmikuussa kovimpien pakkasten aikaan ja päätin sen marraskuussa Jordaniassa, Punaisen meren rannalla. (Oli kovin kummallista pulahtaa uimaan elämää pursuavaan mereen juuri, kun oli lukenut hyvin toisenlaisesta elävästä merestä.) Solaris ei ole kirja, joka luetaan yhdeltä istumalta. Se on kirja, joka vaatii lukijalta kärsivällisyyttä. Toisin sanoen se palkitsee hitaasti ja kokonaisuutena – vasta kirjan sulkemisen jälkeen.

Goodreadsin arviot kirjasta:
http://www.goodreads.com/book/show/1039080.Solaris

Solariksen löydät suomenkielellä lähimmästä kaupungin kirjastosta (jos et, niin kirjastossa on jotain vikaa).

Suositellaan seuraavista kirjoista ja kirjailijoista pitäville (lisäsin tälläisen kohdan muuten myös edellisen kirjapohdinnan kohdalle):

John Christopher: Tripodien aika